maanantai 31. heinäkuuta 2023

Digimatkamme päättyy

Oppilaiden tietokoneet jäivät kesälomille lauantaina 3.6.2023, ja näin päättyi yhteinen digimatkamme. Olimme ahkeroineet yhdessä kuuden vuoden aikana kolme eri hanketta, joiden aikana oppilaista kehkeytyi todella taitavia digikäyttäjiä. 

Opetushallitus mahdollisti näiden vuosien aikana monenmoista kokemusta, mutta ennen kaikkea opimme ja kehitimme kaikki yhdessä. Suuret kiitokset myös  teille oppilaat, huoltajat sekä opettajaopiskelijat - ilman teitä emme olisi voineet saada tätä kaikkea aikaan!










keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Rantakylän 1. ja Tulliportin 6A luokkalaiset sekä opettajaopiskelijat yhdessä MOK-päivänä 10.5.2023

Vietimme yhteistä MOK-päivää noin 70 oppilaan sekä 15 opettajaopiskelijan kera. Oppilaat työskentelivät opiskelijoiden suunnittelemissa pienryhmissä, joissa oli oppilaita molemmilta luokka-asteilta. Säpinää ja touhua riitti. 


Sini toimi kapteenina 1. luokkalaisten pakohuonepelissä, jossa oli hiukan pelottava merimiesaihe. Kaikki pääsivät onneksi hyvien ratkaisujen jälkeen ulos pelihuoneesta. 

Ohjelmassa oli myös hyvinvointia, vahvuuksia, luovuutta eli kaikenikäisille jotain sopivaa. 




perjantai 19. toukokuuta 2023

Yhteinen oppilas-huoltajailta hankevuosia muistellen

Järjestimme keskiviikkona 10.5.2023 yhteisen oppilas-huoltajaillan, josta tuli menestys osallistujamäärän puitteissa. Paikalla oli 22 huoltajaa, 18 oppilasta, mummi ja pikkuveli, kaksi opettajaopiskelijaa sekä Sinikka & Susanna. 



Aluksi muistelimme menneitä eli palasimme vuonna 2017 alkaneeseen hankemaratonin alkuun. Kävimme läpi valokuvien avulla kolmen eri hankkeen taipaleen. 

Valokuvakatsauksen jälkeen jokainen oppilas esitteli huoltajalleen valitsemiaan otteita Seesaw:sta tai Classroomista. Suosituin taisi olla Seesaw:ssa kerätyt tehtävät - ja erityisesti 1-2. luokkien tehtävät.

 


Tarjolla oli yliopiston ravintola Bistron kautta tilattu ihanat mokkapalat, cookiet ja kanelipullapalat. Kaikille osallistuneille tarjottavat maistuivat. 









tiistai 9. toukokuuta 2023

Classroom toimi loistavasti lukupiirissä

Viimeisenä lukuhetkenä 6. luokalla opettajaopiskelija järjesti lukupiirit eli jokaisella 3-4 oppilaan ryhmällä oli oma kirja luettavana. Tässä oppilaat käyttivät näppärästi Classroomia, jotta pystyivät jakamaan tehtävät toistensa kanssa. 



lauantai 22. huhtikuuta 2023

Terveiset Hämeenlinnasta - ITK-2023

Osallistuimme Suomen suurimpaan digitaalisen koulutuksen tapahtumaan Hämeenlinnassa, Aulangolla torstaina 20.4.2023. Meillä oli näytteillä posteri, jonka aiheena oli "Opettajan digitaalinen osaaminen on hyvinvointia sekä sosiaalisia ja korkean ajattelun taitoja".




maanantai 17. huhtikuuta 2023

IICE - Ireland International Conference on Education

Olimme Susannan kanssa 11.-13.4.2023 Dublinissa konferenssissa. Tällä kertaa esittelimme huoltajien näkökulmia monien vuosien yhteistyöstämme eli "Digital home-school cooperation - parents' perspectives". 

Sää vaihteli tuulisen sateisesta kauniin aurinkoiseen. Ihmiset olivat äärimmäiset ystävällisiä ja keskustelivat mielellään. Hyvä kokemus! 

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Oppimisen apuvälineenä Powerpoint

Olemme opiskelleet pidemmän aikaa muiden maanosien maantietoa. Tällä kertaa teimme esitelmiä Amerikasta,  jolloin oppilaat käyttivät apunaan näppärästi Powerpointia. Hiukan neuvoa tarvittiin välillä, sillä muutamat asiat olivat unohtuneet välillä. Onneksi innostusta riitti! 






Digimatkamme päättyy

Oppilaiden tietokoneet jäivät kesälomille lauantaina 3.6.2023, ja näin päättyi yhteinen digimatkamme. Olimme ahkeroineet yhdessä kuuden vuod...