keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Ystävänpäivä Papusten kanssa 14.2.2022

Tapasimme Papusten kanssa Teams:in välityksellä ystävänpäivänä, ja se oli todella onnistunut tuokio. Papusilla oli meille oma räppi, arvoituksia ja sekä ystävänpäivärunoja. Arvoitukset olivat haastavia jopa 5. luokkalaisille. 


Luokan 5a oppilaat esittivät myös ystävänpäivärunoja sekä muutaman pienen tarinan. 

                      Tässä tuli kaikilla harjoiteltua esiintymistä digitaalisen sovelluksen kautta. 



Orientoivan harjoittelu luokassamme 5a

Tässäpä H1-harjoittelussa olleen opettajaopiskelijan ajatuksia 24.1.-18.2.2022


Oppilailta sujuu lähes sovelluksen kuin sovelluksen käyttäminen melko näppärästi – ja onhan luokalla monia laitteita käytössä (Chromebookit, iPadit, iPhonet). Erilaisilla sovelluksilla saadaan vaihtelua opiskeluun, ja esimerkiksi ryhmätyöt sujuvat käden käänteessä tietokoneilla. Oppilaiden taidot ja käytettävät sovellukset ei myöskään rajaudu pelkästään esimerkiksi Google Slidesiin tai PowerPointiin, vaan esimerkiksi Seesaw-itsearviointisovelluksen tai Canvan käyttö sujuu kuin tanssi. Esimerkiksi oppilaat eivät kuulemma olleet hetkeen käyttäneet Canvaa, mutta sillä saatiin lyhyessä ajassa todella hienot esitykset aikaan, vaikka alku saattoi tuntua hankalalta.  


Oppilaiden tietoteknillinen osaaminen huokuu usean vuoden harjoittelua ja säännöllistä laitteiston sekä ohjelmistojen käyttämistä. Jokainen on harjaantunut taitavaksi lähes kaikissa käytettävissä sovelluksessa ja mikäli joku oppilaista kohtaa hankaluuksia jonkun asian suhteen, korjaantuu tilanne nopeasti apua tarjoavien luokkatovereiden avulla. Oppilaiden laitteiden käyttäminen niin yksilö-, pari- kuin ryhmätyöskentelyssä on kaikin tavoin monipuolista ja osaavaa. Oppilaat ovat nopeita oppimaan ja rohkeita kokeilemaan uudenlaisia tapoja ja keinoja toteuttaa ideoitaan sovellusten ja laitteiden avulla. Kaikkea tätä on ollut ilo päästä seuraamaan ja ihmettelemään.   




Digimatkamme päättyy

Oppilaiden tietokoneet jäivät kesälomille lauantaina 3.6.2023, ja näin päättyi yhteinen digimatkamme. Olimme ahkeroineet yhdessä kuuden vuod...