keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Rantakylän 1. ja Tulliportin 6A luokkalaiset sekä opettajaopiskelijat yhdessä MOK-päivänä 10.5.2023

Vietimme yhteistä MOK-päivää noin 70 oppilaan sekä 15 opettajaopiskelijan kera. Oppilaat työskentelivät opiskelijoiden suunnittelemissa pienryhmissä, joissa oli oppilaita molemmilta luokka-asteilta. Säpinää ja touhua riitti. 


Sini toimi kapteenina 1. luokkalaisten pakohuonepelissä, jossa oli hiukan pelottava merimiesaihe. Kaikki pääsivät onneksi hyvien ratkaisujen jälkeen ulos pelihuoneesta. 

Ohjelmassa oli myös hyvinvointia, vahvuuksia, luovuutta eli kaikenikäisille jotain sopivaa. 




perjantai 19. toukokuuta 2023

Yhteinen oppilas-huoltajailta hankevuosia muistellen

Järjestimme keskiviikkona 10.5.2023 yhteisen oppilas-huoltajaillan, josta tuli menestys osallistujamäärän puitteissa. Paikalla oli 22 huoltajaa, 18 oppilasta, mummi ja pikkuveli, kaksi opettajaopiskelijaa sekä Sinikka & Susanna. 



Aluksi muistelimme menneitä eli palasimme vuonna 2017 alkaneeseen hankemaratonin alkuun. Kävimme läpi valokuvien avulla kolmen eri hankkeen taipaleen. 

Valokuvakatsauksen jälkeen jokainen oppilas esitteli huoltajalleen valitsemiaan otteita Seesaw:sta tai Classroomista. Suosituin taisi olla Seesaw:ssa kerätyt tehtävät - ja erityisesti 1-2. luokkien tehtävät.

 


Tarjolla oli yliopiston ravintola Bistron kautta tilattu ihanat mokkapalat, cookiet ja kanelipullapalat. Kaikille osallistuneille tarjottavat maistuivat. 









tiistai 9. toukokuuta 2023

Classroom toimi loistavasti lukupiirissä

Viimeisenä lukuhetkenä 6. luokalla opettajaopiskelija järjesti lukupiirit eli jokaisella 3-4 oppilaan ryhmällä oli oma kirja luettavana. Tässä oppilaat käyttivät näppärästi Classroomia, jotta pystyivät jakamaan tehtävät toistensa kanssa. 



Digimatkamme päättyy

Oppilaiden tietokoneet jäivät kesälomille lauantaina 3.6.2023, ja näin päättyi yhteinen digimatkamme. Olimme ahkeroineet yhdessä kuuden vuod...